Viimeinen matka

03.08.2017

Kun on aika


Vanha kissamme, Ron, tuli tiensä päähän. Vanhan ja sairaan eläimen lopetus ei luulisi olevan eläinlääkärille mikään haastava asia, mutta totuus on toinen. Kroonisesti sairaan eläimen päätepisteen määrittäminen ei ole aina mitenkään itsestään selvää. Toisinaan päätöstä ei tavallaan tarvitse edes tehdä. Eläin ei enää pääse kävelemään, kohtaus jää päälle, ruokahalu loppuu tai henki ei enää kulje. Silloin kärsimyksen päättävän pistoksen antaminen tuntuu oikealta ratkaisulta.
Oman kissan kohdalla odottelin tällaista selvää käännekohtaa. Vuosi sitten luulin, että nyt on aika, kun kissa ei enää ollut vähään aikaa hypännyt lempinojatuoliinsa nukkumaan. Sinä aamuna, kun päätin ottaa ruiskeet mukaani klinikalta, kissa loikoili oikein viihtyvän näköisenä tuolissaan. Ei voi olla totta, mietin. Miten monta kertaa olen kuullut tämän asiakkailtamme. Juuri, kun vaikea päätös on tehty, lemmikki piristyy kuin ihmeen kaupalla. Näinhän se menee. On parempia ja huonompia päiviä. Miten silloin voi olla varma siitä, että tästä eteenpäin jokainen päivä on huono? Miten kauan voi tähän oljenkorteen ripustautumalla pitkittää vääjäämätöntä?


Monet sanovat pitävänsä huolen siitä, ettei oma eläin joudu kärsimään. Tavoite on hyvä, mutta melko haasteellista saavuttaa, kun kyseessä ovat eläimet, jotka eivät vaivojaan valita ja jotka yrittävät pitkään jatkaa tavallista elämää oireistaan huolimatta. Loppujen lopuksi kuitenkin melko harvoin tulee tilannetta, jossa olisin täysin eri mieltä asiakkaan kanssa lemmikin voinnista. Näissä tilanteissa on tyypillistä, että ihmisen oma elämäntilanne on juuri sillä hetkellä erittäin vaikea ja voimavaroja päätöksentekoon ei ole. Silloin pitää miettiä, voidaanko eläimen kärsimyksiä riittävästi lievittää, jotta päätös voidaan tehdä rauhassa. Joskus kuitenkin tulee eteen tilanne, jossa eläinsuojelusyistä joudun ottamaan melko jyrkän kannan siitä, ettei eläimen hengissä pitäminen ole enää mahdollista.


Oman lemmikin lopettaminen on aina suuri suru. Monet häpeilevät kyyneleitään ja koettavat selvitä tilanteesta rauhallisina. Klinikan ihmiset kuitenkin tietävät, että kyyneleet kuuluvat asiaan. Ainoa reaktio, mikä täällä ihmetyttäisi, olisi tunteiden puuttuminen. Päättyyhän siinä vuosien yhteinen taival kaikkine muistoineen. Jokaisella on oma tapansa eläimen hyvästelyyn. Toisille riittävät muistot, toiset haluavat haudan, jonka äärellä käydä, joillekin kirjahyllyssä oleva uurna pitää muistot lähellä. Ainutlaatuiset muistot ainutlaatuisesta ystävästä.

-Pirkko