Hölmö rakkaus

07.05.2019

Minulla on rakas kissa, jonka kanssa aloitan jokaisen päivän nauttimalla mutteripannulla keitetyn maitokahvin, tekemällä Salkkarin vaikeamman sudokun ja näinä aikoina määräpäivinä myös lukemalla jutun edellisen päivän paikan päällä katsotusta Vilppaan pelistä. Juttu ensin (mitä nyt kissan alta näkyy) ,sudoku sitten.
Kolmatta pudotuspeliä jännittäessäni, päätin keskittyä johonkin muuhun ennen työvuoron alkua ja otin kissani mukaan klinikalle. Huollettiin sen housuista takkuuntunut turkki ja poistettiin hammaskivet. Samalla jouduin poistamaan pahasti vaurioituneet yläleuan kulmahampaat.
Illalla (trilleripelin jälkeen) katselin kissaani, joka yritti syödä ja jota yläleuan tikit selvästi häiritsivät. Kissaparka ilman kulmahampaita. Tämän pitäisi olla minulle helppoa, ammattini tuomaa varmuutta siitä, että olen toiminut eläimeni parhaaksi. Jouduin myöntämään itselleni, että hölmö rakkaus kissaan viivytti päätöstäni hoitaa epäilyksen alaiset hampaat ja eläimen hämmennys nukutuksen ja hoidon jälkeen riipi sydäntäni. Eli hyvät lemmikin omistajat, älkää tehkö niin kuin minä tein, vaan hoitakaa eläimet ajoissa suositusten mukaisesti, silloin vauriot minimoituvat ja kärsimys lyhenee. Palkinto tulee sitten jälkikäteen, kun eläin voi entistä paremmin.
Jokainen lemmikin omistaja, eläinlääkärikin, jännittää oman eläimen nukuttamista. Riskiprosentti on erittäin pieni, mutta ei nolla ja vähintään alitajuinen pelko lemmikin menettämisestä viivyttää turhan usein ratkaisun tekoa tilanteissa, joissa välitön operaatio ei ole ainoa ratkaisu. Jotta päätöksenteko olisi hiukan helpompaa, voin kertoa, että olemme klinikalla panostaneet paljon turvalliseen nukutukseen: potilaille asennetaan hengitysputki, annetaan lisähappea, nukutusaine on kaasumainen, jotta nukutuksen taso on nopeasti säädeltävissä, hapetustasoja valvotaan, nesteytys menee tarkasti laskurin kautta, hengityskone hengittää potilaan puolesta, lämpöpatjaan puhalletaan lämmintä ilmaa ruumiinlämmön ylläpitämiseksi jne.
Päätöksen viivyttely on inhimillistä, varsinkin, kun eläimet eivät osaa valittaa kroonisista kivuistaan. Mitä ei näe, sen voi helposti unohtaa. Mutta voin vakuuttaa, että vaurioituneet hampaat ovat kivuliaat, vaikka eläin jatkaa henkensä pitimiksi syömistä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yleisimpiä kysymyksiä on myös, miten eläin sitten pärjää ilman hampaita. Oikein hyvin ja ainakin paremmin kuin kivulloisten hampaiden kanssa. Ja niitä kuuluisia tekohampaita ei tarvita.
Hyvää alkukesää kaikille ja erityisesti henkisesti pantteria jahtaaville t. Pirkko