Hyviä uutisia!

20.11.2019

Tällä viikolla julkaistiin FINRES-Vet raportti, jossa todettiin, että koirista eristettyjen bakteerien antibioottiresistenssi eli vastustuskyky on vähentynyt toista vuotta peräkkäin.
”Resistenssitilannetta on luultavasti osittain parantanut eläinten mikrobilääkkeiden käytön yleinen väheneminen. Myös erityisesti seuraeläimille käytettävien mikrobilääketablettien myynti on Fimean tilastojen mukaan puolittunut vuodesta 2011. Käyttö on vähentynyt, koska asiaan on kiinnitetty huomiota ja hoitokäytäntöjä on aivan viime vuosina muutettu” kerrotaan raportissa.
Resistenssitilanteen paraneminen on mukava palkinto siitä työstä, missä olemme klinikkana olleet osallisena jo vuosia. Antibioottien käyttöä on voitu vähentää monestakin syystä. Tärkein lienee meillä ja koko Suomessa allergisista iho-oireista kärsivien eläinten hoito-ohjeiden muuttuminen. Viikkoja kestävien antibioottikuurien sijaan pyritään aina nopeasti saamaan allergia itsessään kontrolloiduksi, jolloin näkyvät ihon jälkitaudit hiivoineen ja bateereineen hoituvat tavallisesti lääkeshampoolla ja muilla paikallishoidoilla. Tyypillisen allergiakoiran toistuvat korvatulehdukset tutkitaan ja hoidetaan tapauksen vaatimalla tavalla, eikä enää tyydytä rauhoittamaan oireita kerta toisensa perään antibioottia sisältävillä tipoilla.
Joka ainoa antibioottikuuri harkitaan tarkkaan ja rajoitetaan käyttö ns tositilanteeseen. Ei aloiteta kuureja varmuuden vuoksi, vaan sen sijaan kontrolloidaan tilanne tai annetaan viikonlopuksi resepti kotiin, jos tilanne kääntyy huonoon suuntaan. Usein ei käänny ja resepti jää käyttämättä. Eläinten hoidossa antibioottien rajoittaminen on sinänsä todennäköisesti helpompaa kuin humaanipuolella koska antibioottien antaminen eläimelle voi olla melko työlästä. Asiakkaat ovat myös ottaneet hyväksyvästi vastaan selityksen, että säästämme lääkkeen tehon tilanteeseen, josta siitä varmasti on apua.
Uskon, ettei yksikään eläin ole saanut huonompaa hoitoa sen takia, että antibiootteja ei enää vapautuneesti kirjoitella, eikä se missään nimessä ole myöskään tarkoitus. Antibiootit ovat elämää säästäviä lääkkeitä ja erittäin tarpeellisia silloin, kun bakteeri-infektio iskee rajusti.