Terveydenhuoltoa ja tautioppia

10.04.2018

Suomessa on totuttu siihen, että olemme harvaanasuttu maa, jossa infektiotautien hallinta on suhteellisen helppoa. Tautiopin perusteisiin kuuluu, että sairastuminen riippuu tautipaineen ja vastustuskyvyn suhteesta. Kun ihmiset ja eläimet elävät väljästi ja porukkaa on suhteellisen vähän, tautien hallintaan riittää vähäisemmät toimet kuin esim. Intian tiheimmin asutuissa kaupungeissa tai amerikkalaisilla jättiläismäisillä nautakasvattamoilla. 

Terveydenhuollon paradokseja on se, että hyvin onnistuessaan sen merkitys on helppo kyseenalaistaa. Miksi esimerkiksi rokottaa koiraa, kun viimeisin paha penikkatautiepidemia oli 1990-luvulla? Tai kun rabiesta löytyy korkeintaan lepakoista? Maailma muuttuu ja Suomikaan ei ole enää suljettu pohjoinen maa. Olemme saaneet viime aikoina lukea penikkatautitapauksista. Eläimet matkustavat ja muuttavat ja kantavat testi tuloksista ja sertifikaateista huolimatta mukanaan toisinaan myös tauteja. Tilanne on siinä vaiheessa jo yksinkertainen, kun tauti on jo todettu. Osataan eristää eläin ja hoitaa tarvittavat hygieniatoimenpiteet. Tartuntataudit voivat kuitenkin levitä jo ennen kliinisiä oireita tai jopa niin, ettei tartuntalähde itse lainkaan sairastu.

Onko syytä siis paniikkiin? Ei tietenkään. Tärkeintä on huolehtia perusasioista. Lemmikin vastustuskyky pidetään kunnossa hyvällä ravitsemuksella, hygienialla ja asiallisella rokotusohjelmalla. Esim. penikkatautirokote antaa hyvän suojan tautia vastaan, eikä rabiestakaan sovi unohtaa. Varustautuminen on viisautta, onhan rabies-virus tappavampi kuin esimerkiksi pelätty ebola.

Pirkko Hämeenoja